maanantai 11. helmikuuta 2013

Synttäribileitä ja valotikkuja

Diudin takaosa vähän luminen perjantai-iltana :D
Nonniin, viikonlopusta ollaan selvitty! Perjantain synttäribileet on ohite ja ensimmäinen päivä koulussa loppunut. Nyt voisin kertoa hieman perjantaista..

Eli alkuperäinen suunnitelma oli, että mennään mun autolla bileisiin ja jäädään sinne yöks ja sit taksilla ollin porukoiden luokse. Mutta sitten tuliki mutkia matkaan, koska osa porukasta oli lähössä baariin jossain vaiheessa iltaa ja meitä ei kiinnostanu lähteä baariin koska siellä ois menny vaan rahaa,rahaa ja rahaa. Kaveri lähti sitten kuskiks, haettiin kaupasta vähän juomista ja ajoin äänekoskelle mistä kaveri hyppäs ratin taakse. Oltiin synttäripaikalla joskus 8 aikoihin illalla. Join siellä ihan älyttömän hyvää kaakaota, minttukaakaota. Maistu niin hyvälle että sitä joi ihan tahilla. :') Booliaki tuli "vähän" juotua ja viina yllätti ja nous aika nopeeta päähän. Sieltä lähettiin sit joskus vartin yli 9 takasi suolahteen. Suolahdessa vaihtui auto ja auton omistaja hyppäs kyytiin ja kaveri jatko ajamista. Illasta ei oikein hirveinä mitään muistikuvia ole, mutta mukavaa oli! :D Muistona melkein nyrkin kokonen mustelma reiden sivussa ja vasemmassa jalassa ainaki 7 mustelmaa ja oikeassa 3. :D
Hehee, valodildoja :DD

Lauantai meniki sitte sängyssä pötkötellessä ja käytiin hakemassa Dollhouse 1. tuotantokausi, vaikuttaa hyvältä! Sunnuntaina tehtiin siskon kanssa laskiaispullia, mistä tuliki loppujen lopuks ihan hyviä vaikka alku ei kovin lupaavalta näyttäny xD Sit ku oltiin pullat syöty ni lähettiin  Ollin kans taas Muurameen ja siellä olin yhen yön, otin Heron mukaan sinne. Tänään sitte lähin puol 10 aikoihin suolahteen ja hain toisen koiran ja kävin hakemassa tavarat, sitte lähin koululle päin. Haha, saarijärven liikenneympyrässä oli joku ajanu suoraan sinne ympyrän keskelle. :') Sitten ku tulin kämpiltä koululle päin ni 2 poliisia yritti työntää sitä autoa pois siitä. :D Oli se sitte neljän aikoihi jo lähteny siitä ku koulusta pääsin. Oli vähän huvittavan näköstä. :'D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti